Perinteinen Lottoarvonta on koko maailman suosima tapahtuma ja arvontaa jännitetään usein yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Lottoarvonta on siis ihmisten yleisesti rakastama ajanviete. Loton tuloksien lisäksi Lottoarvonta tuo sinulle:
- Viralliset lotto tulokset eri lotoista sekä lotto numerot
- Tietoa eri lottoarvonnoista, voittoluokista ja voitoista
- Kattavan oppaan nettilottoon ja kenoon
- Lisätietoa kansainvälisistä lotoista kuten, Power Ball, Mega Millions, Eurojackpot ja Viking Lotto
- Uuden Kaikki tai ei mitään -arvonnan tulokset ja arvontatiedot
Katso myös Lottoarvonnan esittämät, parhaat tarjoukset netin lotto- ja rahapeleihin. Esittelemme myös monet muut kansainväliset lottoarvonnat, kuten El Gordo ja EuroMillions loton!
Katso kaikki parhaat nettikasinot 2024 tältä sivulta.
Lottoarvonta - Koko kansan ajanviete
Suomessa lottoa on pelattu jo useiden vuosikymmenien ajan, aina kultaiselta 70-luvulta asti. Ensimmäiset lottoarvonnan kupongit myytiin joulukuussa 1970, eli lähes viisikymmentä vuotta sitten. Kansainvälisistä lotoista yksi vanhimmista on puolestaan PowerBall, joka järjestettiin ensimmäisen kerran 19.4.1992. Myöhemmin lotto siirtyi myös televisioon, jossa televisioitu lottoarvonta suoritettiin esimerkiksi YLE:n kanavilla aina vuoteen 2013 asti.
Tämän jälkeen lottoarvonta on suoritettu lauantai-iltaisin MTV3-kanavalla. Lähetyksen siirryttyä MTV3:lle myös lottoarvonnan arvonta-aika muuttui myöhäisemmäksi.
Lottopelit ovat sittemmin yleistyneet verkossa, muista myös lukea ja testata kaikki Lottoarvonnan suosittelemat lottosivustot
Juuri televisioitu lottoarvonta teki pelistä huippusuositun. Perheet kokoontuivat vauvasta vaariin vahtimaan numeroiden arvontaa ja jännittämään, osuuko voitto omalle kohdalle. Usein kupongille laitettiin perheenjäsenten syntymäaikoja, perheen pienokaisten lukumääriä tai muita tärkeitä numeroyhdistelmiä onnea tuomaan. Tämä ei ole pelkästään suomalaisten huvia, vaan lottoa pelataan ympäri maailmaa.
Lauantaisin sitten yhdessä jännitettiin, kenen vuoro oli olla onnettaren suosikki!
Nykyteknologia on mahdollistanut tulosten välittömän julkaisun, eikä tulosten tarkastaminen vaadi enää yhteisiä kokoontumisia television ääreen – suomalaiset katsovatkin usein lottoarvonnan tulokset internetistä tietokoneella tai mobiililaitteella.
Vaikka suosituimmat nettikasinot antavat pelattavaksi tuhansia kolikkopelejä, ruletin, kaikki muut kuviteltavissa olevat kasinopelit ja vielä loton kylkeen, osa kansasta ei ole vakuuttunut. Toki netin parhaat pelisivut näyttävät oikean lottorivin, mutta yhtä asiaa kasinot eivät voi tarjota.
Monelle suomalaiselle lauantainen perinne on yhä lähellä sydäntä, ja sadat tuhannet lottoajat kerääntyvät edelleen televisioiden ääreen katsomaan lähetyksen suorana (lottoarvonta). Lähetykset ovat edelleen katsotuimpien lähetysten joukossa, mikä kertoo loton suursuosiosta kotimaisten pelaajien keskuudessa. Ainoastaan ajankohtaisohjelmat, kuten uutiset ja keskusteluohjelmat, keräävät näin suurta suosiota viikoittain.
Lottoarvonta - Lotto numeroina
Yleisesti saatavilla olevien tietojen mukaan lähes 40 prosenttia täysi-ikäisistä suomalaisista pelaa lottoa viikoittain, ja 80 prosenttia on pelannut lottoa ainakin yhden kerran elämänsä aikana.
Vuonna 2018 suomalaiset pelasivat erilaisia lottoja ja arvontapelejä yhteensä yli 1.19 miljardin euron edestä (vuonna 2017 1.15 miljardia) – suomalaiset ovat lottokansaa henkeen ja vereen, ei siitä mihinkään pääse. Kukapa meistä ei unelmoisi äkkirikastumisesta pienellä vaivalla ja hinnalla.
Kansainvälisellä tasolla lottoa pelataan yli 144 miljardin euron edestä (2018), ja sen odotetaan kasvavan 413 miljardiin euroon vuoteen 2027 mennessä.
Toivo miljoonien päävoitoista ja halvat rivihinnat ovat olleet tärkeä tekijä loton suosion kasvussa. Vaikka osa pelaajista suosii edelleen perinteistä “lappulottoa”, on loton suosio kasvanut räjähdysmäisesti nettipelien yleistymisen myötä.
Kun lottoihin ja arvontapeleihin käytetty euromäärä jaetaan väestöön joka on yli 18-vuotiaita nähdään, että suomalaiset käyttävät vuosittain noin 371 euroa per henkilö lotto ja arvontapeleihin.
Tässä numerossa on käytetty väestörekisterin ilmoittamaa 18+ väestöä vuodelta 2017 ja pelimäärää ”haaveilupeleihin”. Haaveilupelit sisältävät eri lotto ja keno -pelit. Tämän jälkeen on oletettu 70 % 18+ väestöstä pelaavan lottoa.
Mikäli lotto ei ole sinulle pelimuotona entuudestaan tuttu, lue vastaukset loton usein kysyttyihin kysymyksiin täältä! Mikäli netin pelit ja casino bonus kiinnostaa sinua, lue myös parhaat nettikasinot sivumme sisältö!
Lottoarvonta - loton pelimuodot ja arvonta
Lottoarvonnassa on viikoittain tarjolla miljoonapotteja. Suomessa pelin idea on lyhyesti se, että pelaaja valitsee seitsemän numeroa 1-40 väliltä, ja mitä enemmän valittuja numeroita osuu kohdalle, sitä enemmän pelaaja voittaa. Päävoiton saa seitsemällä oikealla osumalla kun lottoarvonta tapahtuu.
Voit pelata lottoa myös plussana ja viisinkertaistaa voittosummasi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikäli voittorivisi plusnumerosi osuu oikein, saat lottovoittosi viisinkertaisena. Mikäli rivillä ei ole voittoa, mutta plusnumero osuu oikein, voitat varmuudella viisi euroa.
- Loton idea pähkinänkuoressa – näin osallistut:
- Loton numerot valitaan 1-40 väliltä (valitse seitsemän numeroa)
- Arvonnassa arvotaan 7 voittavaa numeroa sekä 1 lisänumero
- Yksi lottorivi maksaa yhden euron
- Voit ostaa useita rivejä ja parantaa voittomahdollisuuksiasi
Perinteisen lottoarvonnan lisäksi lotosta löytyy erilaisia variaatioita (lue lisää alta). Lottoon eri muodoissa liittyy eri päivinä suoritettavat arvonnat, lisäpelit ja porukkapelit.
Kansainvälisissä lotoissa on numeroiden määrä, voittoluokat, ja hinnat vaihtelevat erittäin paljon. Jokaisella maalla on oma tyylinsä lotota.
Lottoarvonta - peliaika
Lottoarvonta suoritetaan kerran viikossa. Normaali lotto arvonta-aika on lauantai-iltaisin; arvonta suoritetaan kello 22:10 alkavassa MTV3:n lähetyksessä (poikkeuksena pyhäpäivät, jolloin arvonta siirretään sunnuntaille). Lottoarvonta lähetyksessä arvotaan 7 voittonumeroa, 1 lisänumero sekä 1 plusnumero.
Uudelle kierrokselle voit osallistua heti arvonnan jälkeen, lauantaisin kello 22:30 alkaen. Peliaikaa on viikon verran, ja se päättyy juuri ennen seuraavaa arvontaa (lauantaina kello 21:45).
Lotto ja jokeri - Lauantai-Jokeri
Jokeripelejä pelataan kolmesti joka viikko; Lauantai-Jokeria lauantaisin, Keskiviikko-Jokeria keskiviikkoisin ja Perjantai-Jokeria perjantaisin. Jokerin idea on seuraava: pelaaja valitsee seitsemän numeroa väliltä 0-9, ja seitsemän numeron voittosarjaa verrataan omaan numerosarjaan. Mitä enemmän saat osumia, sitä enemmän voitat – jokaisessa arvonnassa on viikoittain tarjolla miljoonien potteja.
Mikäli olet yksi sadoista tuhansista suomalaisista, joille lauantai-illan lottotraditio on viikon odotetuin hetki, on Lauantai-Jokeri kuin sinulle tehty. Lauantai-Jokerin peliaika päättyy lauantaisin kello 21:45, ja arvontatulokset julkaistaan Loton arvonnan yhteydessä kello 22:10 alkavassa lähetyksessä. Uudelle kierrokselle voit osallistua heti arvonnan päätyttyä, lauantaisin kello 22:30 jälkeen.
Yksi jokeririvi maksaa 2,00 euroa. Maksamalla yhden euron ekstraa per rivi osallistut Jokerin tuplaukseen, jolloin voit saada voittosi kaksinkertaisena. Voitto osuu kohdalle, mikäli rivisi viimeinen numero on oikein. Jokerin Tuplaus -rivi maksaa 3,00 euroa.
Lotto järjestelmä
Järjestelmäpelaaminen on usean rivin pelaamista samaan ruudukkoon. Kyseessä on niin sanottu täydellinen järjestelmä, sillä peli pitää sisällään kaikki ne yksittäiset rivit, jotka valituista numeroista voidaan muodostaa.
Järjestelmälotto on monen pelaajan mieleen, sillä se antaa mahdollisuuden korottaa voittomahdollisuuksiasi huomattavasti. Voit valita samalle riville enemmän kuin seitsemän numeroa, mutta samalla rivihinta kasvaa.
Esimerkiksi 9 numerosta voi muodostaa 36 erilaista seitsemän numeron sarjaa, ja näin ollen 9 numeron järjestelmä maksaa 36 rivin verran (36 euroa).
Esimerkki: pelaat järjestelmää, jossa valitset yhdelle riville 8 numeroa. Tällöin rivi maksaa 8 euroa (vertaa normaalin rivihintaan 1 € / rivi). Mikäli haluat valita kymmenen numeroa yhdelle riville, hinta nousee jo 120 euroon per rivi. Isoimmassa järjestelmälotossa pelaat 11 numeroa, ja tämä maksaa 330 euroa per rivi.
Lotto haravajärjestelmä
Järjestelmäloton lisäksi haravajärjestelmä mahdollistaa useamman kuin seitsemän numeron pelaamisen samalla kupongilla. Haravajärjestelmässä yhteen ruudukkoon voidaan valita jopa 18 numeroa; kallein mahdollinen harava yhdistettynä Lotto Plus -pelimuotoon kustantaa 900 euroa per rivi.
Toisin kuin järjestelmälotto, harava on epätäydellinen järjestelmä. Sen sijaan, että peli sisältäisi kaikki rivit, jotka valituista numeroista voidaan muodostaa, se sisältää vain osan mahdollisista riveistä. Esimerkiksi 12 numeron harava pitää sisällään vain 60 riviä (12 numeron järjestelmälotto sisältäisi 792 riviä, mikäli sellainen olisi olemassa).
Haravajärjestelmän rivit muodostuvat valituista numeroista tietyn kaavion mukaan. Vaikka kaikki seitsemän arvottua numeroa löytyisi haravasta, ei se välttämättä ole voittava yhdistelmä. Mikäli pelaat netissä, voit tarkistaa tuloksen helposti nettisivuilla missä pelaatkin lottoa. Mikäli pelaat perinteiseen tyyliin kioskilla tai pelipisteessä, voit pyytää myyjää tarkistamaan kupongin kassalla. Mikäli haluat tarkistaa haravan itse, voit käyttää apunasi käyttämäsi sivuston omia työkaluja sekä tulospalveluja.
Lotto Plus
Lotto Plus on vaihtoehtoinen pelimuoto perinteiseen lottoon, ja se antaa sinulle mahdollisuuden moninkertaistaa voittosi. Mikäli onni suosii, voit viisinkertaistaa voittamasi summan! Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikäli voittorivisi plusnumerosi osuu oikein, voittosummasi maksetaan viisinkertaisena. Mikäli rivillä ei ole voittoa, mutta plusnumero osuu oikein, voitat silti varmuudella viisi euroa.
Voit osallistua Lotto Plus -arvontaan maksamalla ekstraa 0,50 euroa per rivi. Yksi Lotto Plus -rivi maksaa kustantaa siis 1,50 euron verran (normaali lottorivi maksaa 1,00 euroa).
Plussana pelatun loton voitoille on miljoonan euron voittokatto; voitoista kertaistetaan yhteensä enintään miljoona euroa. Voittojen viisinkertaistaminen ei koske päävoittoa (7 oikein -tuloksia).
Lotto pikapeli
Helpoin loton pelimuoto on ehdottomasti pikapeli. Kaikkia eri pelimuotoja voi pelata pikana – tietokone arpoo numerot puolestasi. Pikapeli onnistuu niin loton myyntipisteissä kuin verkossakin.
Yleensä pikapeliä ei suositella mikäli haluat pelata lottoa fiksusti. Mikäli sinulla on kuitenkin kiire ja lottoarvonta on jo kohta vuorossa – voit tietysti loton pikapeliä kokeilla.
Lotto porukkapeli
Lottoa voi pelata myös porukalla. Mikäs sen hauskempaa kuin jakaa hauskanpito yhdessä ystävien kanssa! Voitto-osuus määräytyy pelaajien määrän mukaan; mitä isompi porukka, sitä pienempiin osiin voittosumma jakautuu. Usein porukkapeli sisältää järjestelmän tai haravajärjestelmän, jolloin kalliimman rivin kustannukset jakautuvat useamman pelaajan kesken ja on näin yksittäiselle pelaajalle halvempi.
Loton porukkapeleihin pystyt osallistumaan yleensä kaikissa myyntipisteissä, kunkin loton tiimoilta.
Lotto lomatonni
Lomatonni on yksi loton lisäpelimuoto. Lomatonni-pelejä pelataan kolmesti joka viikko: lauantaisin Lauantai-Lomatonni (lottoarvonnan yhteydessä), keskiviikkoisin Keskiviikko-Lomatonni (Viking Loton yhteydessä) ja perjantaisin Perjantai-Lomatonni (Eurojackpotin yhteydessä). Jokaisessa Lomatonni-arvonnassa arvotaan useita 1 000 euron päävoittoja.
Osallistut Lomatonni-arvontaan valitsemalla maa- ja numero-yhdistelmän. Valitset yhden kaupungin 60 eri kaupungin joukosta ja yhden numeron 1-100 väliltä. Arvonnassa arvotaan yksi kaupunki ja yksi numero, esimerkiksi. ”Rooma, 42”. Lomatonni maksaa 0,50 euroa per rivi.
Mikäli oikea kaupunki osuu kohdallesi, voitat 5 euroa. Mikäli lapulle yhdistyy arvottu kaupunki sekä numero, voitat lomatonnin eli 1 000 euron potin. Nimensä mukaisesti Lomatonni-palkintorahat voit hyödyntää vaikkapa ulkomaanmatkaan – siis siinä tapauksessa, että kotimaan kelit alkavat kyllästyttää…
- Lomatonni-arvontojen peliajat:Lauantai-Lomatonnin peliaika loppuu lauantaisin kello 21:45, ja arvontatulos julkistetaan Loton arvonnan yhteydessä kello 22:10. Voit osallistua uudelle kierrokselle heti arvontalähetyksen jälkeen kello 22:30 alkaen.
- Keskiviikko-Lomatonnin peliaika loppuu keskiviikkoisin kello 19:00, ja arvontatulos julkistetaan Vikingloton lähetyksen yhteydessä kello 22:25. Voit osallistua uudelle kierrokselle heti arvontalähetyksen jälkeen kello 22:30 alkaen.
- Perjantai-Lomatonnin peliaika loppuu perjantaisin kello 20:00, ja arvontatulos julkistetaan Eurojackpotin lähetyksen yhteydessä. Voit osallistua uudelle kierrokselle heti arvontalähetyksen jälkeen kello 01:00 alkaen.
Loton voittoluokat ja lotto voitonjako
Loton päävoitto osuu kohdallesi, kun riviltä löytyy seitsemän samaa numeroa kuin lottoarvonnassa. Mikäli useampi kuin yksi pelaaja voittaa päävoiton, voitonjako suoritetaan tasan 7 oikein -tulosten kesken.
Pienin mahdollinen voitto on 2 euroa, joka tulee, kun lottoriviltä löytyy kolme oikeaa numeroa sekä yksi lisänumero (lotto 3+1). Loton voittoluokat on aina hyvä tarkastaa aika-ajoin. Ne voivat muuttua kun lotosssa tapahtuu isompi muutos. Riippuen pelimuodosta ja lisäpeleistä voittosummasi voi vaihdella; esimerkiksi Lotto Plus -pelimuoto voi viisinkertaistaa voittosi. Mikäli epäröit, osuiko voitto kohdallesi, kannattaa rivit tarkastaa aina virallisessa loton myyntipisteessä tai netissä.
Lotto voittoluokat
Voittoluokka | Oikeiden numeroiden määrä | Voiton suuruus |
---|---|---|
Päävoitto | 7 oikein | Päävoitto |
2. voittoluokka | 6 + 1 oikein | noin 100 000 € |
3. voittoluokka | 6 oikein | noin 2 000 € |
4. voittoluokka | 5 oikein | noin 50 € |
5. voittoluokka | 4 oikein | kiinteä 10 € |
6. voittoluokka | 3 + 1 oikein | kiinteä 2 € |
* Mikäli arvonnassa ei löydy 7 oikein tulosta siirtyy kierroskohtaisesta kokonaisvaihdosta laskettu jakosumma jaettavaksi myöhemmin ilmoitettaville pelikierroksille. Tästä johtuen neljä ensimmäistä voittoluokkaa voivat arvoltaan muuttua.
Loton voittoluokat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Voittoluokkien määrä on pääsääntöisesti kasvanut vuosien mittaan.
Loton 5 suurinta päävoittoa ja paikkakunnat:
Päävoiton summa | Paikkakunta | Lisätietoja |
---|---|---|
15 800 000 € | Siilinjärvi | Kierros 37 / 2022 |
15 700 000 € | Kuopio | Kierros 14 / 2021 |
15 600 000 € | Uusikaupunki | Kierros 5 / 2020 |
15 500 000 € | Lohja | Kierros 6 / 2019 |
14 500 000 € | Ruokolahti | Kierros 22 / 2018 |
* 50 osuuden kimppa eri puolilla Suomea
Lue Eurojackpotin suurimmista voitoista täällä.
Lottovoiton todennäköisyydet
Kuinka suuri todennäköisyys on olemassa sille, että loton päävoitto osuu omalle kohdalle? Lotossa 40 numerosta arvotaan seitsemän, joten mahdollisia voittorivejä on 18 643 560 kappaletta. Kun joka viikko arvotaan yksi seitsemän numeron rivi, on päävoiton mahdollisuus 1:18 643 560.
Tässä loton eri voittoluokkien todennäköisyydet prosentteina:
Voittoluokka | Todennäköisyys prosentteina |
---|---|
Päävoitto | 0.0000053638 % |
2. voittoluokka | 0.0000375465 % |
3. voittoluokka | 0.0012014873 % |
4. voittoluokka | 0.0594736198 % |
5. voittoluokka | 1.0242678973 % |
6. voittoluokka | 0.9311526339 % |
Lisäksi Lotossa arvotaan yksi plusnumero 30 numerosta. Todennäköisyys sille, että plusnumero osuu oikein, on siis yksi kolmestakymmenestä (1:30). Mikäli rivillä ei ole muuta voittoa, ja plusnumero osuu oikein, pelaaja voittaa takuuvarmasti viisi euroa. Lotto Plus -pelimuodolla voittosi maksetaan viisinkertaisena (kuitenkin korkeintaan miljoonaan euroon asti).
Hauska nippelitieto: todennäköisyys sille, että rivilläsi on yksi numero oikein, on suurempi kuin sen, että riviltäsi ei löytyisi yhtään oikeaa numeroa. 1 oikein -todennäköisyys on 41.58 % (eli 7 jaettuna 40), kun taas 0 oikein -todennäköisyys vain 22.91 %.
Lottovoiton todennäköisyys on rehellisesti sanottuna hyvin pieni, kun puhutaan 7 oikein -voitosta. Toisaalta tarinat miljoonien lottovoitoista eivät ole tarua vaan totisinta totta; aina löytyy joku onnekas voittaja. Onko sinun vuorosi ensi viikolla, sitä emme voi etukäteen tietää – se tekeekin lottoamisesta erityisen jännittävää.
Loton pelaaminen mobiilissa
Loton pelaaminen onnistuu kätevästi mobiilissa. Voit ladata erillisen mobiilisovelluksen Android- ja iOS-mobiililaitteille, jolloin lottoaminen onnistuu helposti missä ja milloin tahansa. Sovellus mahdollistaa entistä vaivattoman ja nopeamman pääsyn lempipeleihisi – lataa sovellus käyttämäsi sivuston verkkosivuilta tai Googlen / Applen applikaatiokaupasta.
Mobiilipelamisen hyödyt ovat sen vaivattomuus ja nopeus. Lottorivin täyttäminen vie vain muutamia sekunteja, ja voit tehdä sen juuri silloin, kun se sinulle parhaiten sopii.
Loton miljoonavoitot Suomessa
Perinteinen lauantailotto on tuonut Suomeen yli 1 300 lottomiljonääriä (1971 – 2024 lokakuu). Tässä luvussa on huomioitu markka-aikaiset miljoonavoitot.
Miljoonavoitot kasvoivat paljon markka-aikaan sellaisiksi, että joka vuosi nähtiin noin 50 miljoonavoittajaa. Eurot tiputtivat miljoonavoitot tasoon 10-20 miljoonavoittoa per vuosi, mutta myös euromääräiset miljoonavoitot ovat olleet lähiaikoina kasvussa.
Vuosi 2008 oli kuitenkin varsin onnekas, silloin nähtiin jopa 48 miljoonavoittoa. Vaikka eurojen tulo tiputti miljoonavoittojen määrä, on silti ostovoimassa mitattuna miljoonavoittojen tuoma arvo ollut yhä tietysti kasvussa.
Mitä numerot ovat tuoneet eniten miljoonavoittoja?
Seitsemän eniten miljoonavoittoriveiltä löytynyttä numeroa olivat 2, 3, 16, 24, 25, 14 ja 27. Selvästi huonoin numero tässä suhteessa on ollut numero 40, joka on esiintynyt vain neljä kertaa voittorivillä (huomioi: numero 40 lisättiin Suomessa esimerkiksi arvontaan Syyskuussa 2016). Vertaa tätä numeroon 2, joka miljoonavoittorivillä on ollut 97 kertaa. Muut epäonniset numerot ovat 8, 35 ja 22.
Katso lottohistorian kaikki lotto tulokset työkalustamme. Voit tarkastaa uudet päivittyneet tulokset, mutta myös tulokset aina myös vuoteen 1971 asti.
Loton historia
Rahapelaamisen juuret Suomessa juontavat aina kaukaiselle 1920-luvulle saakka, kun ensimmäiset totoravit järjestettiin Helsingin Pohjoissataman jäällä vuonna 1928. Myös ensimmäiset rahapeliautomaatit rantautuivat Suomeen 1920-luvulla.
Loton myynti alkoi joulukuussa 1970, ja ensimmäinen lottoarvonta suoritettiin 3. tammikuuta 1971.
Suomen ensimmäinen miljoonavoitto arvottiin vuonna 1973, kun hieman yli miljoonan markan potti osui nivalalaisen Hilkka Pylkön perheelle.
Lottohistorian suurin potti on 2022 kierroksella 37/2022 arvottu 15,8 miljoonaa euroa, joka osui lottoarvonnassa siilinjärveläiselle pelaajalle.
Lotto on säilyttänyt vankkumattoman suosion suomalaisten keskuudessa. Edelleen tänä vuonna 2024 lotto on kotimaisten pelaajien suosikkipeli, ja sitä pelataan ympäri Suomen. Lähes 50 prosenttia suomalaisista lottoajista antaa koneen arpoa rivinsä, mutta yhä edelleen useat pelaavat tutut suosikkinumeronsa viikosta toiseen.
Loton pelaaminen netissä
Kaikki kansainväliset lotot ovat jo pitkään ottanut vastaan rivejä verkkosivuillaan. Nettipelaamiselle on olemassa monia etuja; pelaaminen käy kätevästi kotoa käsin, eikä lottoon osallistuminen vaadi enää visiittiä lähimmälle kioskille tai huoltoasemalle. Pelaaminen pelipisteiltä onnistuu toki edelleen, mutta mobiililaitteiden yleistymisen myötä pelaaminen verkossa on yhä yleisempää.
Suomessa sähköinen itsepalvelutoiminto avautui käyttöön jo vuonna 1995, mikä näkyi tuotoissa välittömästi; nettipelaamisen myötä liikevaihto kaksinkertaistui. Nettipelaaminen on sittemmin muodostunut itsestäänselvyydeksi, ja nykyään suomalainen lottoaja voi pelata verkossa lähes mitä tahansa kansallisia lottoarvontoja.
Nettilotto maksaa aina saman verran kuin normaalisti pelipisteissä pelattuna. Printatun tositteen sijasta saat tilillesi digitaalisen version pelirivistä. Ainoan eron tähän tuo välittäjäpalvelut kuten The Lotter. He ostavat rivit puolestasi ja laskuttavat sinulta palvelumaksun.
Muiden sivustojen lottoarvonnat ovat sen sijaan mullistaneet loton pelaamista, ja netistä pystyt ostamaan Eurojackpot rivin halvemmalla (lue lisää Nettilotto -sivulta!). Tämä tarkoittaa sitä, että jackpot voi olla sinun – halvemmalla.
Voit myös lunastaa lottosivustojen bonukset ja pelata nämä lottoihin! Näin pystyt voittamaan jättipotteja – täysin ilmaiseksi! Nappaa samalla myös talletusbonus netin parhaimpiin kasinoihin!
Televisioitu lotto
Loton arvonnalla on takanaan pitkä TV-historia, ja lotto arvottiin pitkään esimerkiksi YLE:n kanavilla ennen arvonnan siirtymistä MTV3-kanavalle. Muutokset arpajaislakiasetuksissa aiheuttivat sen, että kansallisen kanavan oikeudet lähettää lottoarvontaa mitätöitiin. Tästä syystä lähetys siirrettiin MTV3-kanavalle, jolla lotto nykyäänkin arvotaan.
YLE ehti lähettää arvontalähetyksiä yli 42 vuoden ajan, ja arvontoja nähtiin yli 2 200 kappaletta. Loton virallisena valvojana esiintyi useita vuosia (yli 10 vuoden ajan) koko kansan tuntema Aulis Gerlander. Gerlander lopetti lähetyksissä valvomisen YLE:llä vuonna 2005, mutta palasi vielä myöhemmin MTV3 kanavalle juontamaan yhden lähetyksen.
Lottolähetyksissä varsin tunnetuiksi tulivat arvonnassa mukana olleet “Lotto-tytöt”. Kaikkien aikojen ensimmäinen Lotto-tyttö oli Hilkka Kotomäki. Kotomäki oli tunnettu tätä ennen iskelmälaulajana.
Lotto - kysymyksiä ja vastauksia
Koska lotto arvotaan
Lotto arvotaan joka lauantai kello 22:10, ja peliaika sulkeutuu ennen lähetystä kello 21:45. Uudelle kierrokselle voit osallistua välittömästi lähetyksen jälkeen kello 22:30.
Miten lotto tarkistetaan
Perinteisessä lauantaina pelattavassa lotossa pelataan 7 numeroa. Pelaajana sinun tulee siis valita 7 numeroa per rivi, ja arvonnassa arvotaan seitsemän numeroa sekä yksi lisänumero. Voit pelata yhteen arvontaan niin monta riviä kuin haluat. Ensimmäinen voittoluokka on 3 + 1, jolloin voittaaksesi sinulla tulee olla yhteensä neljä numeroa oikein.
Löydät viralliset lottotulokset tältä sivustolta, kun arvonta on suoritettu. Tulos tarkistetaan katsomalla, löytyykö riviltäsi arvottuja numeroita. Kussakin lotossa on eri määrä voittoluokkia, joten ole tarkkana, montako numeroa sinun tulee saada oikein kussakin eri pelimuodossa, jotta olet oikeutettu voittoon. Löydät lisätietoa loton pelimuodoista sekä voittoluokista sivustoltamme.
Tarkasta lotto tulokset täältä!
Miten lotto harava toimii
Harava on yksi loton järjestelmäpelaamisen muoto, jossa samalla kupongilla pelataan enemmän kuin seitsemän numeroa. Tässä pelimuodossa pelaaja voi valita 12-18 numeroa samaan ruudukkoon, jolloin voittomahdollisuutesi kasvavat, mutta myös rivihinta on kalliimpi.
Harava on epätäydellinen järjestelmä, mikä tarkoittaa sitä, että peli sisältää vain osan kaikista niistä riveistä, jotka valituista numeroista voidaan muodostaa. Rivien muodostumiselle on olemassa tietty kaava, ja voit tarkistaa haravasi käyttämäsi lottosivuston nettisivuilla tai pelipisteissä.
Miten voitan lotossa
Lottovoitto – miten sellainen voitetaan? Lotossa pystyt helposti parantamaan voittomahdollisuuksia pelaamalla järjestelmää. Järjestelmässä valitset 8-11 numeroa, joista muodostuu yksi rivi (vertaa normaaliin riviin, jossa valitset vain seitsemän numeroa). Voittoluokat ovat järjestelmässä samat kuin normaaliriveillä, joten sinulla on enemmän mahdollisuuksia, joihin osua!
Vinkki: mikäli et halua jakaa voittopottia, kannattaa pelata numeroita, joita et usko muiden pelaajien pelaaavan. Mikäli päävoitto osuu kohdalle, et joudu jakamaan pottia muiden kanssa. Suomalaisten suosikkirivi on nykyisin 3, 9, 15, 21, 27, 33 ja 39. Myös numerosarja 1, 2, 3, 4, 5, 6 ja 7 on yhä yksi pelatuimmista riveistä, joten sitä kannattaa välttää.
Yhtään tiettyä ohjetta lottovoittamiselle ei valitettavasti ole – muutenhan meistä jokainen olisi miljonääri. Pelin satunnaisuus onkin juuri se tekijä, joka tekee lottoamisesta kutkuttavan jännittävää: kenties ensi viikolla on sinun vuorosi tehtailla oikea lottorivi.
Onko lottovoitot verovapaita
Lottovoitot ovat verovapaita, aina jos pelintarjoajalla on ETA-lisenssi, eli Euroopan talousalueella myönnetty pelilisenssi. Tämmöisiä pelilisenssejä myönnetään esimerkiksi Maltalla, Virossa ja Iso-Britanniassa. Myös Suomessa pelataan tietenkin ETA-lisenssin voimin. Nämä lisensoidut yritykset maksavat arpajaisverot, jolloin pelaajien ei tarvitse olla huolissaan lottovoittojen verotuksesta.
Voit tarkistaa helposti minkä maan pelilisenssi sivustolla on, katsomalla sivuston alalaidasta tai käyttoehdoista.
Joku on myös kysynyt meiltä, että vaikuttaako lottovoitot Kelan tukiin? Ja vastaus on kyllä. Esimerkiksi toimeentulotukeen lottovoitot vaikuttavat. Jos siis voitat lotossa, voit saada vähemmän toimeentulotukea.
Miksi lotto arvotaan usein lauantaisin
Moni lottoarvonta suoritetaan nimenomaan lauantai-iltasin. Ajankohta on järkevä valinta monesta syystä:
- Lauantai-iltaisin suuri osa ihmisistä voi kokoontua yhteen, seuraten arvontaa televisiossa tai netissä
- Monina muina päivinä tähän ei löydy koko perheelle tai kaveriporukalle hyvää aikaa
Ennen nettipelaamisen aikakautta lauantai oli ajankohtana viisas valinta siinäkin mielessä, että pelaajat ehtivät pelaamaan rivinsä lauantai-päivän aikana ennen illan arvontaa. Kiireisimmillä lottoajilla kun työviikko tai muut kiireet eivät siihen arkipäivinä antaneet mahdollisuutta.
Miten valitsen parhaat lottonumerot
Tässä muutama vinkki lottonumeroiden valintaan, mikäli numeroiden valinta tuottaa päänvaivaa (muistathan kuitenkin, että arvotut numerot ovat aina täysin satunnaisia!)
- Syntymäpäiväsi
- Lapsiesi tai kumppanisi syntymäpäivät
- Muut itsellesi merkitykselliset päivämäärät
- Onnennumerosi, mikäli sinulla sellainen on
Vältä näitä numeroita valitessasi:
- Yleisimmät lottonumerot, kuten aikaisemmin mainittu suosikkirivi 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7
- Peräkkäiset numerosarjat
Voit myös antaa koneen arpoa numerot puolestasi – kenties kone sattuu arpomaan juuri oikeat numerot!
Miten lottoarvonta ja lotto on muuttunut
Lotto on alun perin lähtöisin Italiasta, ja se rantautui suomeen vuonna 1972. Loton historia juontaa pitkälle vuosisatojen taakse, aina 1400-luvun Genovaan. Ensimmäinen suora televisioitu lottoarvonta Suomessa järjestettiin 3. tammikuuta 1971.
Myös loton myyntihinta on kokenut muutoksia. Loton rivihinta on vaihdellut yleisen hintatason muutosten mukaan. Rivihinta oli lotossa aluksi 0.50 markkaa, ja nykyisin rivihinta on yhden euron – 0.50 markkaa olisi nykypäivänä 0.084 euroa, mikä kertoo myös yleisen hintatason noususta Suomessa.
Lotto pelimuotona on muuttunut vuosien saatossa. Vuonna 1971 numeroita oli yhteensä 40, kuten nykyäänkin, mutta arvonnassa valittiin 6 varsinaista numeroa ja 3 varanumeroa. Tuolloin myös voittoluokkia oli vain kolme. Arvontanumeroiden määrä on ollut alimmillaan 37, kunnes se myöhemmin nousi 39 numeroon ja lopulta tuttuun 40 numeroon asti.
5 vinkkiä loton pelaamiseen
- Valitse satunnaisia numeroita. Älä koskaan pelaa seitsemää peräkkäistä numeroa, ja vältä erityisesti 1-7 numeroilla tehtyä riviä. Vaikka riville osuisi päävoitto, tulisi voittosummasi olemaan pieni, sillä kyseistä riviä pelataan eniten joka viikko. Tällöin myös voittosumma jaettaisiin useampien voittajien kesken.
- Pelaa useita rivejä. Jokainen pelattu rivi lisää voittomahdollisuuksiasi. Älä kuitenkaan pelaa enemmän kuin sinulla on varaa – nyrkkisääntö on, että pelaa vain sen verran, kuin sinulla on varaa hävitä.
- Tutustu aina huolella valitsemasi pelimuodon ohjeisiin ja sääntöihin ennen pelaamisen aloittamista. Näin vältyt turhilta väärinymmärryksiltä.
- Muista, että lotto on tuuripeli. Tulos on aina satunnainen, eikä ole olemassa systeemiä, jonka avulla voisi etukäteen selvittää, mitä numeroita seuraavaksi arvotaan.
- Mikäli voitto osuu kohdalle, käytä voittosummasi harkiten! Jos olet kuullut lottokirouksesta, tiedät, mistä puhun. Uskomuksen mukaan lotossa suuria summia voittaneet tapaavat menettää kaiken muutaman vuoden kuluessa – itse uskon, että kyse on enemmänkin harkitsemattomasta tuhlauksesta. Mieti, mikä sinulle on tärkeää ja mihin summa oikeasti kannattaa sijoittaa.
Lotto lyhyesti kertauksena
Pelimuoto: 7 / 40
Peli-aika: lauantai klo 22:30 – lauantai 21:45
Arvonta-aika: lauantaisin 22:10
Rivihinta: 1,00 €
Päävoiton suuruus: n. 1-10M € (suuruus vaihtelee)
Anna arvosana tästä sivusta klikkaamalla tähdistä.
Keskiarvo 1.9 / 5. Arvosanat yhteensä: 59